Asunto- ja kiinteistökuvaus

Kiinteistönvälitykseen tarkoitetuissa valokuvissa kuvaajan haaste on onnistua omalta osaltaan herättämään ostavien asiakkaiden mielenkiinto ja saada houkuteltua nämä ihmiset paikan päälle katsomaan myynnissä olevaa kohdetta. Harva meistä irtoaa kotisohvalta ja lähtee tutustumaan mahdolliseen uuteen kotiinsa, jos ei ole nähnyt siitä ensimmäistäkään itseään miellyttävää valokuvaa. Laadukkaiden kuvien tarkoitus on yksinkertaisesti pysäyttää katselijansa ja saada tämä syventymään paremmin itse kohteeseen – ne toivottavasti myös saavat kiinnostumaan kohteesta niin paljon, että uuden asunnon etsijä saapuu paikan päälle esittelyyn ja löysää lopulta kukkaronsa nyörit.

Amatöörimäiset, kissanpissankeltaiset valokuvat saavat ainakin minut hyppäämään kyseisen kohteen yli seuraavan, mukavamman näköisen kohteen kimppuun – enkä usko olevani ainoa. Kustannus laadukkaista valokuvista on asuntokauppojen yhteydessä aivan promilleluokkaa – ja mitä arvokkaampi kohde on sitä mitättömämmäksi kuvauksesta johtuva kustannus suhteessa kauppahintaan muodostuu. Jos haluat säästä väärässä paikassa, tämä on siihen oiva hetki.

Kuvaajan tuottaman aineiston tyyli vaihtelee paitsi vallitsevan muodin ja kuvaajan omien mieltymysten, niin myös asiakkaan vaatimusten mukaan. Osa asiakkaista haluaa valoisaa ja raikasta, toinen taas tummempaa ja tunnelmallisempaa. Jos autokaupassa ei ole punaista autoa keltaisilla nahkapenkeillä halutusta merkistä ja mallista, niin sitä kysytään – valokuvauksessa sama juttu. Osaava kuvaaja pystyy tuottamaan samasta aiheesta usean eri asiakkaan mieltymysten mukaisia ruutuja, kunhan tietää mitä häneltä halutaan ja odotetaan.

Stailauksesta, ja varsinkin siitä kuinka stailataan, voidaan olla useampaakin mieltä. Jossain kohteissa se on lähes turhaa ja jossain riittää aivan pieni järjestely. Ammattinsa osaava valokuvaaja pystyy hoitamaan pikkujutut, kuten sulkemaan wc-istuimen kannen ja piilottamaan likaiset tiski- tai hammasharjat, mutta joskus on paikallaan pyytää apuun juuri tähän taiteenlajiin erikoistunut henkilö tekemään taikojaan. Kumppaniverkostomme kautta löytyykin stailauspalvelua kaikille kukkaroille.

Artikkelin aloituskuvan kohde on stailattu vimpan päälle ja kuva koristaakin Somiana Oy:n stailauspalveluhinnaston etusivua.